Mikä on pölynhallinnan hinta ja hyöty?

polynhallinnan_hyodyt_ja_kustannukset

On urakoitsijoita, joilla pölynhallinta on hyvin hallussa, ja sitten on niitä, joilla ei ole. Mitä hyötyä pölynhallinnasta on ja mitä se maksaa? Saako siitä mitään rahallista hyötyä?

Pölynhallinnan hyödyt syntyvät työntekijöiden terveyden vaalimisesta, sekä työmaan puhtaudesta. Ne ovat selkeitä ja konkreettisia etuja. Väitämme, että työmailla, joilla on pölynhallintaprosessi hallussa, pysyy muukin rakentaminen hyvin hanskassa. Asiat tehdään oikeassa järjestyksessä ja oikeaan aikaan. Hyvä pölynhallinta, esimerkiksi P1-puhtausluokan mukaisesti, pakottaa toimimaan järjestelmällisesti, ja lisää kommunikointia työmaan eri osapuolten välillä.


Vierailemme jatkuvasti rakennustyömailla. Eräs työnjohtaja kertoi, että kun työmaalla aloitettiin pölynhallintaan panostaminen, työntekijät alkoivat myös siivoamaan jälkiään. Työnjohtaja hämmästeli pölynhallinnan sivuvaikutusta, sillä työmaan järjestys oli muuttunut paljon paremmaksi kuin itsestään.

Pölynhallinnan positiiviset taloudelliset vaikutukset

ajansaastoTyöntekijän terveyden vaalimisessa, esimerkiksi pölynhallinnalla, on kyse työsuojelusta. Työturvallisuuskeskuksen mukaan modernista työsuojelusta saadaan taloudellisia hyötyjä sekä kustannussäästöistä että liiketoiminnan parantumisesta. Kustannussäästöä syntyy, kun sairauspoissaolot ja työntekijöiden vaihtuvuus vähenevät, mutta kustannussäästöt ovat vain kymmenesosa siitä taloudellisesta hyödystä, mitä liiketoiminnan parantumisesta syntyy.

Hyödyt liiketoimintaan syntyvät, kun kun henkilöstö toimii tehokkaammin ja laadukkaammin. Liikevaihtoa työntekijää kohti syntyy enemmän, ja sitä myötä enemmän euroja viivan alle. Terve liiketoiminta mahdollistaa paremmat työolot, näin syntyy positiivinen kierre.
(Työsuojelun taloudelliset vaikutukset. Työturvallisuuskeskus. 2017)

Pölynhallinnan hinta

Tarkkaa hintaa pölynhallinnan järjestämiselle työmaalla on mahdoton antaa yleisellä tasolla, koska kustannukset riippuvat rakennuskohteen tyypistä ja koosta.

Pölynhallintasuunnitelmaa tehtäessä voidaan arvioida kustannukset tarkemmin, huomioimalla:

  • osastointiseinien ja sekoituskoppien materiaalit ja niiden rakentamisen työkustannukset
  • tarvittavat alipaineistajat ja niihin liittyvät poistoputket sekä suodattimet
  • kohdepoistolaitteet eri työvaiheisiin ja niiden suodattimet
  • ilmanpuhdistimet ja niiden suodattimet
  • siivous työmaa-aikana sekä loppusiivous
  • tarkastukset, esim geeliteippitestit
  • materiaalien suojaukseen ja jätehuoltoon liittyvät kustannukset
  • työntekijöiden hengityssuojaimet
  • koulutukseen tarvittava aika ja resurssi.

Pölynhallinta kuitenkin maksaa itsensä takaisin jo rakennusaikana. Paremmat prosessit, yleinen siisteys ja viihtyvyys lisäävät tuottavuutta ja vähentävät virheitä. On kannattavampaa hoitaa pölynhallinta alusta asti huolella. Välinpitämättömyys johtaa pahimmillaan, IV-kanavien nuohoukseen, loppusiivouksen uusimiseen ja koko työmaan myöhästymissakkoihin.

Entä kun pölynhallinnan hyödyt pölisevät tiehensä?

Työmaalla voi olla 10 työntekijää, jotka tekevät työnsä huolellisesti ja ammattiylpeydellä, myös työtehtäväänsä kuuluvan pölynhallinnan. Mutta entä se yksi, joka kiireissään, välinpitämättömyyttään tai vahingossa tekee hetkessä 10 ihmisen työn turhaksi?

Pölynhallinnan laiminlyönti tulee kalliiksi ja vie aikaa. Kun pöly pääsee valloilleen työmaalla, siivouskustannukset kasvavat pölypilven kanssa samaa tahtia.

Miten voit ehkäistä ja korjata tällaisen tilanteen?

  • Laadi ohjeistuksia ja kouluta, siitä on hyötyä. Voit helpommin puuttua väärin toimivan työntekijän tekemisiin, jos yhteiset kirjoitetut säännöt on olemassa. Hyvät kuvalliset ohjeistukset vähentävät työtä jatkossa.
  • Ongelmatilanteissa hyvästä pölynhallintaprosessista on apua. Kun palaatte noudattamaan sovittua prosessia ja laadittua pölynhallintasuunnitelmaa, voitte vielä korjata tilanteen.
  • Laadi pölynhallintasuunnitelmat kutakin työmaata varten erikseen ja pidä niitä aktiivisesti esillä työmaakokouksissa.
  • Perustele, selitä ja havainnollista.
  • Pölynhallinta on yhteinen asia, ota siis alihankkijat mukaan kehittämään työmaata.

  

Tilaa pölynhallinnan vinkit -blogimme näppärästi suoraan sähköpostiisi!

Emme koskaan spämmää tai jaa osoitettasi muille.

Viimeisim­mät blogit

Avainsanat ja aiheet

Katso kaikki