Pölynhallintavinkit

6-syyta-polynhallinnan-epaonnistumiseen-1080x675

6 tapaa epäonnistua rakennustyömaan pölynhallinnassa

  Hyvät aikeet eivät aina muutu hyväksi pölynhallinnaksi. Miksi näin käy?

CAMU_kohdepoistaja_työmaalla_render

Pölyävät työvaiheet hallintaan

Pölynhallinnan järjestäminen kohdepoistolaitteilla, alipaineistajilla sekä osastoinnilla mahdollistaa laadukkaan rakentamisen ja työntekijöiden terveyden suojelemisen. Hyvin toteutettu puhtaudenhallinta tuo järjestystä ja kustannustehokkuutta  rakentamiseen.

Consairin kvartaalikiva

Kvartaalikiva eli tykypäivä Consairissa

Tällä kertaa blogissamme emme voisi olla kauempana rakennustyömaista, sillä näin kesällä on hyvä lähteä vähän tuulettumaan. Pyyhkiä pölyjä ajatuksistaan ja itsestään reippaassa merituulessa. Vaikka kvartaalitaloudessa emme eläkään, pidämme Consairissa ns. Kvartaalikiva-tapahtumia. Eli tehdään...

Kopio_ Auta meitä ja vastaa pölynhallintakyselyyn_1080_500

Kysely: Pölynhallintaa tehdään rakennus­työntekijöiden työterveyden takia

Halusimme tietää, mitkä ovat tärkeimmät syyt pölynhallintaan rakennustyömailla. Tätä varten teimme nettikyselyn toukokuussa 2018, ja saimme vastauksia rakennusalan ammattilaisilta. Vastausten määrä ei riitä tieteellisesti pätevään analyysiin, mutta on hyvinkin suuntaa antava.Olemme vuosien...

valvoja_rakennusmestari

Turhaa riitaa pölynhallinnasta

  Rakennushankkeiden sopimuksissa urakoitsijoilta vaaditaan usein korkeaa pölynhallinnan tasoa. Sinällään järkevä ja kannatettava vaatimus saattaa johtaa rakennuttajan ja urakoitsijan väliseen riitaan siitä, mikä on “korkea taso”. Tason määrittely ei ole yksiselitteistä, jollei käytössä ole...

Laastisäkkien pölytön käsittely

Näin käsittelet kuiva-ainessäkkejä pölyttömästi

Kohdepoistolaitekaan ei pelasta työmaata sotkulta, jos laasti-, betoni- ja sementtisäkkejä käsitellään huolimattomasti niitä varastoitaessa, siirrettäessä, kaadettaessa sekoitettavaksi sekä hävitettäessä.

Tilaa pölynhallinnan vinkit -blogimme näppärästi suoraan sähköpostiisi!

Emme koskaan spämmää tai jaa osoitettasi muille.

Viimeisim­mät blogit

Avainsanat ja aiheet

Katso kaikki